Huomenna meitsi aloittaa päiväosastolla. Jännittää miten jaksan aamulla herätä. Kun pitäisi olla jo ennen yhdeksää paikan päällä. Nykyäänhän vasta heräilen siihen aikaan. Osaston toimintaa odotan innolla. Päivät vaikuttavat aika rennoilta ja lyhyiltä. Millaisiakohan muut ryhmäläiset ovat? Heräämisen lisäski vaikeaa tulee olemaan myös omana itsenä oleminen. Taaskin huomaan pääni perukalla ajatuksen: "mitäköhän ne ajattelee musta, jos puen ton vaatteen päälleni.." Ryhmä tekee varmastikin minulle hyvää. Toivottavasti vihdoin tajuan ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelavat minusta.
Osaston aloituspalaverissa psykiatri KYSYI MINULTA kuinka paljon tarvitsen sairaslomaa! Ei multa ennen oo sellaisia kyselty! Ensin kitkuttelin kahden viikon sairaslomapätkillä ja stressasin töihinpaluuta (kun en tiennyt saanko saikkua). Nyt olen kahden kuukauden saikulla, josta on vielä yli puolet jäljellä. Sitten yhtäkkiä mulle ehdotellaan töihinpaluuta aikaisintaan huhtikuussa!! Sainkin sitten tehtäväksi miettiä sairasloman jatkoa. Kuulemma Kela haluaa tietää tarkan päivämäärän.
Periaatteessa mulla ei olis mitään hinkua takaisin töihin. Toisaalta taas mietin kuinka rankasti mun lähipiiri reagoi tähän parin kuukaudenkin sairaslomaan. Tietysti muiden on vaikea tietää miten poikki ihminen voi olla, jos itse ei ole sitä kokenut. Tunnen lisäksi syyllisyyttä elätettävänä olemisesta. Varsinkin kun ollaan muuttamassa omaan taloon.
On vaikeaa olla miettimättä muiden mielipiteitä, mutta olen silti sitä mieltä, että sairasloman pituutta miettiessä on hirvittävän tärkeää kuunnella ennen kaikkea itseään. Jos välittää liikaa siitä, mitä muut ajattelevat, tekee loppujen lopuksi vain hallaa itselleen. En tietenkään tunne lähipiiriäsi, mutta varmasti hekin toivovat, että saat ja pystyt itse antamaan itsellesi riittävästi aikaa parantua. Aika saattaa olla pidempi kuin he ovat ennakoineet, mutta eihän jalkansa katkaisseenkaan odoteta palaavan lenkkipoluille ennen kuin jalka on taas terve.
VastaaPoistaVoimia!